maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kotoilua

                        Vähän kotia taas sieltä täältä ja muutamia "tuunailuja" ja piiperryksiä. :)


Ikeasta ostin paketin jossa oli kaksi virkattua koria, pienempään tein ristipistoilla tekstin " pieni".



Ikeasta ostetut vaaleapuiset kehykset sai petsaamalla kivan tummaksi. Ostin Halikon Pinetasta puiset kirjaimet, maalasin ne valkoiseksi ja vielä valkoiset koristeet yläreunaan. Kummilasten kuvat pääsivät näihin kehyksiin. <3


                                                        Riihimäen lasi ja pitsivarasto. :)



             Tavallisen kannellisen laatikon tuunaus sanomalehdellä, liimalakalla ja paljeteilla.







Kiitos- suklaata ystävälle. Laattoja ja sydämiä tein joskus kummitytön kanssa suolataikinasta valmiiksi tulevia lahjoja varten. Taikinaa on helppo pientenkin sormien käsitellä.
Tässä ohjetta taikinaan:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl suolaa
1,5 dl vettä
elintarvikeväriä (ilmankin pärjää :))
askatrelumaalia

Sekoita suola ja jauhot keskenään ja lisää väri ja vesi joukkoon vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna taikinan tekeytyä muutama tunti ja muovaile haluamasi kuvioita. Paista taideteokset 100 asteessa, kunnes ne ovat kuivuneet kokonaan. Kuivumiseen saattaa kulua useampi tunti kuvioiden paksuuden mukaan. (Kuivuvat myös huoneenlämmössä muutamassa päivässä.) Maalaa kuviot kun ne ovat jäähtyneet.

Ja näyttää uhkaavasti siltä, että huomenna mun keittiönmaalaus- projekti on valmis. Listat odottaa vielä paikalleen laittamista  ja sitten kelpaa toteuttaa keittiöön uusi verho. :) Hyviä ideoita jo siihenkin valmiina.

Kankaan hakureissulla ajattelin piipahtaa myös Turussa eräässä kierrätyskeskuksessa. Jospa sieltä löytyisi kivat vanhat ikkunanpokat tuunattavaksi. :)

Lepposta viikonjatkoa! 





perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sinkkuklubin aktiivilomaa Imatralla.

Tämän kuluvan viikon alkupäivät hurahtivat nopeasti Itärajan tuntumassa. Muutamaan otteeseen ennenkin ollaan sinkkutyttöjen kanssa vietetty ratkiriemukkaita lomia yhdessä, tosin tällä hetkellä näyttää siltä yksi jäsenistä on siirtymässä pariutuneiden joukkoon. ;) No mukaan pääsee siitäkin huolimatta jatkossakin.


Matka oli pitkä, mutta sen jaksoi kevyesti kun tiesi että perillä odottaa iki-ihanat ystävät täynnä korkeanpaikanleiri mieltä. :) ( Korkeanpaikanleiri nimitys tulee siitä kun yksi kavereista oli lähdössä meitin talvitapaamiseen alkuvuodesta, pakkasi suksia, luistimia jne. autoonsa ja naapurin mies tuli kyselemään että: " Mihinkäs korkeanpaikanleirille sitä ollaan lähdössä". :D )


Joutoaika meni mukavasti virkatessa, hiljaa hyvää tulee... Purkasin kolme ensimmäistä palaa ja alotin ne uudestaan alusta, saa ainakin ehkä jopa sellasen niistä jollainen visio päässä on valmiina.



Ihania lenkkipolkuja erilaisissa maisemissa järven rannalla. Mietittiin siinä juoksulenkin aikana että on ihan eri juosta kaverin kanssa kun on mukana joku joka tsemppaa jos oma vauhti alkaa hiipua.


Loma-asuntomessut järjestettiin tänä vuonna juuri tuolla Lappeenranna Rauhassa jossa myös lomailimme. Tämä veden pinnalla kelluva talo on loma-asuntomessujen yksi kohde.


Päästiin myös perinteisen Karjalaisen savusaunan pehmoisiin löylyihin sekä iltauinnille Saimaan rannalle.



Käytiin katsomassa Imartankoskella näytöstä, jossa padot avataan ja kosken annetaan hetken aikaa virrata vuolaana, kerrassaan vaikuttavan näköistä.



Kosken kuohunan taustalla raikasi Nightwish ja lämmin järvivesi nousi vesihöyrynä korkealle. Jotkut hurjapäät laski vuoksen toiselta reunalta toiselle vaijerin varassa, oli aika hurjannäköstä. Lomaan mahtui myös hyvin syömistä, nukkumista, shoppailua ja hikoilemista treenien muodossa.



Mitä mahtavin pohjetreenipaikka, onneks tämä sattui vastaan shoppailureissulla eikä lenkkareita ollut mukana. ;)


                                                                       Iltanuotiolla.


Pelailtiin norsupalloa läheisellä kentällä, tavallista jalkapalloa siis jättipallolla. Hauskaa puuhaa jossa saa varmasti hien pintaan, varsinkin kun pallo ei yleensä mene sinne jonne sen luulee potkaisevansa. :D

                                                     Todellinen kesämielen nostattaja! :)

Näin lähelle Venäjää päästiin, vielä lähemmäs jos olis menny olis joku sinkuista saattanut päästä rajavartijan matkaan. ;)
    Iltatunnelmaa... Ihan loistava loma itärajan tutntumassa ihanien ystävien kanssa!                                                    Syysleiriä odotellessa.


Kotimatkalla poikkesin setäni perheen luona Lahdessa. Sieltä mukaan kerättiin kummitätini kanssa noin 8 litraa kantarelleja, eikä aikaa mennyt kuin ehkä 15 minuuttia. :) Tänään siis luvassa sienikastiketta ja ulkona takapihalla syömistä kun kerrankin paistaa aurinko! Suunnitteilla myös äitin 50vee kekkereiden pöytäkorísteet.




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Pikavisiitti Venäjälle ennen juhannusta..

Lähdimme linja-autolla Venäjälle kesäkuun 15 päivän aamuna. Tarkoituksena oli olla Venäjällä saman viikon sunnuntaihin asti, mutta suunnitelmat muuttuivat kun meiltä puuttui alueen kulkulupa. Saimme kuitenkin nähdä ja kokea taas kerran mahtavan Venäjän. Kolme kertaa ennen käyneenä ei järkytyksiä tällä reissulla eteen enää sattunut vaikka kaikkeen ei etukäteen osattukkaan varautua. Kyllä se maa vaan edelleen opettaa kaikkea uutta. Ei voi ymmärtää että siellä kaikilla ei ole itsestään selvyys edes juokseva vesi, puhtaat vaatteet ja ruoka... Ihmiset kaiken tämän keskellä ovat kuitenkin avoimia, iloisia ja äärettömän ystävällisiä. :)

Perinteisiä Venäläisiä koteja.






Liikennettä paikalliseen tapaan.

Sekä aitoa mukulakiveä kaikkine kuoppineen.


                                                                       Kyläkauppa.



                                      Näinkin voi käydä. Miehillä kuitenkin hymy korvissa. :)


Superihania maisemia Venäjällä.

Pääsimme Viron puolelle. Suomenlahden rannalta.


                                                                    Tuulivoimaa!


                                                   Maailmanpyörä sateisessa Tallinnassa.

Kotiin on kuitenkin aina yhtä mukava päästä minkä tahansa reissun jälkeen. :) ...mutta matkailu avartaa.










perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tampereen Asuntomessut 2012

Käytiin pikkusiskon kanssa ihastelemassa Tampereen Asuntomessuja. Sieltä mukaan tarttui muutamia ihan käytännössä toteutettavia ideoita. Aivan loistavia ratkaisuja tehty suuressa osassa asuntoja. Tosin en ymmärrä sitä, miksi jokaiseen kohteeseen lähestulkoon oli laitettu kylpyamme? Varsinaista ekologisuutta?  Paljon oli ihmisiä messuille eksynyt ja muutamiin kohteisiin sai kulkea jonossa ja virran mukana kuljettava asunto läpi. Mukavat messut kuitenkin kaikenkaikkiaan ja aurinkokin suosi, ensivuonna suunnataan Hyvinkäälle. :)





                                                   Elämässä pitää olla pikkusen blingblingiä. :)




                                        Myös ihanan persoonallisia lamppuja sai nähdä messuilla...





Taidetta vessapaperirullista...


Ihanuuksia huokuva sisustustarra.



                             Kerrassaan ihana lastensänky, kertaheitolla ohittaa kaikenmaailmanIkeat. :D


Ja tällaisen piiperryshuoneen haluan kotiin...



                                                  Rosoinen sängynpääty, herttainen.


                                Tässä vielä messujen parasta antia. Saa hyvälle tuulelle. :)


Näissä tunnelmissa meni mukavasti torstai. Illalla vielä yhdeksän jälkeen illalla päätin lähteä pienelle pyörälenkille siitäkin huolimatta että alaselkä ei tahtonut kestää enää kävelemistä. Pyörän päälle pääsi hyvin nousemaan ja polkeminen ei tehnyt kipeetä, joten 21,4 kilsaa tuli haisteltua kesäntuoksuja ilta-auringon laskiessa matkan varrella... Aika loistava kesälomapäivä. :)