lauantai 29. huhtikuuta 2017

Häähömpötys

Koko kodin on vallannut erinäiset häihin liittyvät tilpehöörit ja tinkelitankelit kuten isäntä asian mainitsee. :D 

Kutsut lähetettiin hyvissä ajoin, koska vieraita saapuu aina Saarijärveä myöten ihan ympäri Suomea ja hääpäivä kun tuntuu olevan ehkä tämän kesän yksi suosituimmista, 1.7.17. :) 

Häiden väriteemana on valkoinen ripauksella harmaata ja vaalenapunaista. 

Kutsut näyttivät tältä. 




Sopivan sävyistä pitsiä kutsuihin metsästin joka puolelta missä vain satuin kangaskaupan näkemään. Lopulta päädyin Loimaalle ja siellä Kangaspeikkoon ja siellä oli kyllä ihan heittämällä paras pitsivalikoima! (tietysti viikon takainen matka Tallinnan Karnalukseen oli asia ihan erikseen, siellä kun pitsiä olisi ollut vaikka mitä ja kuinka...) 

Kutsun ulkomuoto oli minun käsialaa ja sisäpuoli pitkälti mieheni. Yhdessä tuumin kuitenkin suunniteltiin sisäpuolen teksti ja siitä tulikin vähän erilainen mihin ehkä on totuttu. 

Kivaa näpräämistä riittää kyllä tässä vielä viimeiset kaksi kuukautta, hääpainajaisia on nähty jo kahteen otteeseen, mutta eiköhän neki stressin laskun myötä jää taka-alalle. 

Pukua kävin kuluneella viikolla sovittamassa Turun Fiancee hääpukuliikkeessä ja siihen tehdään vielä runsaasti muokkauksia ennen hääpäivää. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa alkaa valmistua ja ehtii jossakin välissä vähän hengähtää. 

Ulkona sataa huhtikuun viimeisten päivien kunniaksi lunta ja sitä on illan aikana tullut jo runsaasti, maa on valkoinen ja lisää näyttää tulevan...

Ei muuta kuin oikein hyvää vappua kaikille! 

-Hanna- 





sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Miten siellä on alkukeväästä selvitty?
Ei kiitos enää lunta meille! 

Tahtoisi jo lykätä kädet kyynärpäitä myöten multaan ja ihmetellä mitä kaikkea kivaa kukkapenkistä alkaa nousta. Helmikuussa kukkapenkistä kurkisti jo pieniä pionin alkuja, mutta onko narsissit ja helmililjat selvinneet talven yli jäniksiltä ja myyriltä?

Täällä on melkosta stressiä päällä.
 Kesällä on tapahtumassa jotain suurta jonka valmistaminen on aloitettu ja tekemistä kyllä piisaa.  

Jotta selviää kaiken pään sisällä olevan kaaoksen kanssa on hyvä syödä hyvin, liikkua paljon ja muistaa rentoutua. :) 

Tämän kauden opiston jumpat on saatu ohjattua kunnialla loppuun. Ensi kauden suunnitelma on lähetetty eteenpäin ja ensi viikolla alkaa puistojumpat. ;) 

Useaan otteeseen olen sitä ihmetellyt, miten olen löytänyt niin oman juttuni!  Vaikka ensimmäisten jumppa tuntien pitäminen ymmärettävästi jännitti ihan suunnattomasti ja mietin miten olen itseni tällaiseen tilanteeseen halunnut, Mutta jännitys ja itsensä ylittäminen on ollut aina asioita joista saan ihmeekseni virtaa ja luottoa itseeni. 
Nautin todella siitä, että saan liikuttaa ihmisiä, antaa heille työkaluja pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja liikkuvuudesta.

Muutaman viikon päästä saan vielä Liikuttaja-koulutuksen lisäosana ravitsemuskoulutusta ja se jos jokin on asia liikunnan ohessa joka kiinnostaa todella paljon! 







Nauttikaa vielä 2. pääsiäispäivästä vaikka mämmiä syöden. :) 

Hanna