keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Liikunnanilosta!

Miten on lähtenyt uusi vuosi liikunnan suhteen käyntiin?
Täällä on nautittu liikkumisen mahdollisuudesta ja lihasten kiusaamisesta.

Ryhmäliikunnat starttasivat tällä viikolla omalla kohdalla ja omaa jumppaakin pääsin taas ohjaamaan. On se aina yhtä mukavaa liikuttaa ihmisiä. Nähdä miten he tekevät töitä oman itsensä ja hyvinvointinsa eteen. HUIPPUA! 



Jumpan suunnittelulle pitää  varata aina reilusti aikaa.
Miten liikkeet ja musiikki kohtaa? 
Miten treenautan kokonaisvaltaisesti koko kroppaa? 

Muistutan välillä ohjattavia siitä, että ovat tunnilla ihan vapaaehtoisesti ja maksavatkin vielä siitä. :D 
On se vaan lystiä. Liikunta ja liikkuminen kaikinpuolin.


Suolla tuli käytyä erilaisessa maastossa tarpomassa ja ihmettelemässä luonnon taidetta lomien aikaan. 
Mikäs siellä ollessa varsinkin näin aurinkoisessa, upeassa säässä! 



Päätin palkita itseni siitä, että olen usemman vuoden tehnyt useampaa työtä samaan aikaan. Niinpä sain luvan ostaa itselleni kerrankin ihan uuden ulkoilupuvun harrastuksiin. 
Taas kelpaa lenkkeillä! :) 



Rapsakoita talvikelejä toivotellen:

Hanna

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hiljaiselon aikaista elämää.

No täällä ollaan taas linjoilla. 
Hiljaiselon aikana on otettu rennosti, ulkoiltu ja syöty hyvin.

Elämän kiireet ja kiireettömyys ovat saaneet pysähtymään tärkeiden asioiden äärelle. 

Onhan täällä jo syksyn aikana ehtinyt tapahtua kaikenlaista mitä ei täällä ole tullut mainittua, kuten: 



...suuren juhlan tuntua. <3

Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka ja kodin siisteys ja tuoksu saavat kerta toisensa jälkeen huokumaan tyytyväisyyttä. Joka päivä ei kuitenkaan muista olla tyytyväinen siitä tosiasiasta, että asiat ovat ihanan hyvin.

Välillä sitä tuntee kuitenkin piston sydämessä. Kodittomia kaupungillä nähdessä meinaa sydän särkyä. Voisivatko hekin saada oman kodin tai edes muutaman yön lämpimässä, turvallisessa paikassa? 






Käsityörintamalla on tehty erilaisia sukkia, paljon! 
Tällä hetkellä juuri valmistui tämä ihana kuvissa vielä työnalla oleva merinovillainen peitto. 


Peitosta ja sukista ensi kerralla lisää! 

Ratkiriemukasta ja liikunnan täyteistä vuotta 2017 kaikille lukijoille ja satunnaisille kävijöille! 

Hanna