sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun ajan ähky ohitettu!

Jotenkin on niin kovin haikea olo...
Joulu on ohitse.
Taas seuraavan vuoden saa odottaa ja odottaa.
Jouluruokia nimittäin.
Ei niihin vain kyllästy ikinä. Ikinä! 
Rauhallisia päiviä sainkin viettää. Perheen ja muiden tärkeiden kanssa päivät menivät kuin siivillä.
Hyvin syömistä, saunomista, ulkoilua, pelailua ja kaikkea muuta mukavaa. 

Nyt saa alkaa odottaa kevättä. Entisestään lisääntyvää valoa on tiedossa.

Kuvia olisi puhelimessa mahdottomasti, mutta vieläkin Omppu on sitä mieltä, että blogin päivittämistä varten voi myös käynnistää tietokoneen. Joten harjoittelen edelleen sitä puhelimella päivittämistä. Ehkä siinä on tavoitetta ensi vuodelle. 

Alkuvuodesta ajattelin, että mitä tästäkin vuodesta mahtaa tulla. Jatkuuko sama harmaa tasainen arki vain edelleen tämänkin vuoden.
Ei jatkunut.

Reissuja tuli tehtyä, ah se on vain niin maailmaa avartavaa puuhaa. Israel ja Venäjä tuli koettua tänä vuonna. 
Työt vaihtuivat uuteen, joten sielläkin rintamalla on ollut SUURIA muutoksia.
Positiivisia sellaisia. 
Ja koti, voih, sekin on menossa vaihtoon ja tilalle tulossa jotain unelmia täyttävää.
Kaikkea mullistavaa muutosta on ollut siis tämä vuosi 2014. 
Loppukesä ja syksy on mennyt kuin siivillä, tutustuessa äärimmäisen ihanaan ihmiseen, jota mieheksikin voisi kutsua. <3 




Sukatkin piti tehdä heti talven tultua, jotta jalat pysyy toisella lämpöisenä.


Mukavaa vuodenvaihdetta jokaiselle lukijalle.
 Rakkautta ja onnistumisia vuodelle 2015!
Terkuin: Hanna

torstai 18. joulukuuta 2014

Tunnelmallista joulunodotusta.
Joulu tulee ja muutaman päivän hengähdystauko töistä. Mikäs sen mukavampaa.
Ja ennen kaikkea se, että joulun jälkeen alkaa kevään odotus, pimeys saa vihdoin väistyä ja valo on tervetullutta vaihtelua. Tykkään. 




Näiden kuvien kautta tahdon toivotella kaikille lukijoille oikein mukavaa joulun aikaa! 
<3: Hanna

lauantai 13. joulukuuta 2014

*KOPKOP*

Joulu kolkuttelee jo ovella. 
Lahjaostoksilla on käyty,valoja ripusteltu, kaappeja siivottu ( vaikka en joulua aiokkaan kaapissa viettää) ja luntakin saapui vihdoin.

Tosin tahtoo usko parantumisen suhteen olla jälleen vähän vähissä, sillä yli kaksi viikkoa on taas kärvistelty flunssan kourissa. 

Jotain on saatu aikaan siitä huolimatta, että antibioottia on syöty poskiontelontulehdukseen ja sairaslomallakin piti lääkärin käskystä olla. 

Ostin kirpputorilta toimivan kynttelikön kahdella eurolla.
Ajatuksena oli tietysti tuunata kynttelikkö omannäköiseksi. Vaikka onhan perinteinen punainenkin kynttelikkö kaunis, niin visio oli päässä ja se piti päästä toteuttamaan. 

Tältä kynttelikkö näytti siis ostohetkellä.


Samalla matkalla hain hopeista maalia. Kaapista löytyi valkoisia helmiä tiimarin ajoilta ja ohutta rautalankaakin oli sopivasti valmiina projektia ajatellen. 




Nyt se on enemmän mun makuun sopiva. :) 

Tällaisia kortteja lähti postin matkaan. Työkavereille tein erilaiset kortit, mutta huomasin juuri, että nehän jäi vallan kuvaamatta. 



Hirmusesti on jouluttanut jo monta viikkoa, mutta pitäähän tästä joulunajasta ottaa kaikki ilo irti.







Mukavaa joulunodotusta koteihin! 
Hanna