torstai 26. toukokuuta 2016

Uusi aluevaltaus

Mulla on pitkään ollut haave.
Se on ollut mielessä jo pidempään ja talvella tuli sopiva hetki sanoa se ääneen.
Kuulolla oli oikea ihminen ja siitä lähti pyörä pyörimään.
Kolmen viikon päästä olen viikonlopun kestävällä koulutuksella, jotta osaisin aloittaa.
Musta tulee nimittäin ryhmäliikunnan ohjaaja! 

Syksyllä alkaa ensimmäiset tunnit ja aika paljon jännittää.
Innolla odotan koulutusta ja sen antia. Tuntien suunnittelua, liikkeitä, mistä aloittaa.
Itse olen käynyt ohjatuissa jumpissa ja tehotreeneissä jo yli kymmenen vuotta, mutta nyt pitäisi olla siellä ohjaajan paikalla. Ja vielä niin, että jumppaajilla on hauskaa, hiki ja tulevat vielä uudestaankin. :) 






Kesä mahdollistaa ulkona jumppaamisen, nurmikko on mukavan pehmeä pohja ja tavallisissa pihahommissakin saa jo kivasti hien pintaan. 

Liikunnan iloa koteihin! 

<3: Hanna

maanantai 2. toukokuuta 2016

Minionit

Sain toiveen lapasista.
`Siniset`, se oli väritoive lapasille. 

Mieleeni juolahti heti pinterestissä vilahtaneet minions-lapaset. Niissä olisi sinistä ja pikku-ukot kun ovat niin in tällä hetkellä. :) 

Löysin kuvan, mutta en kaavaa. 
Joten omasta päästä lähti nämä lapaset taas muotoutumaan. 




Ja kyllä ne mieleiset olivat, vaikka sinistä ei ollutkaan kovin paljon lapasissa. :) 


Pihalle on päästy touhuamaan.
 Kivikuorma käytiin hakemassa, multaa tuli ihan omalle pihalle asti toimitettuna ja Hankkijalta kävin hakemassa pari timanttituijaa. 
Keijuangervoja sain myös ja ne on jo istutettu maahan. Lavakauluksessa on mullat odottamassa kasvatettavaa. 

Sormet syyhyää pihahommiin ja tänäänkin olin lapionvarressa jo seitsämän jälkeen aamulla. :D 
Naapurit pitää varmasti ihan hulluna. 

Niin, uusiakin naapureita ollaan mahdollisesti saamassa kun kävivät naapureilta rakennuslupaa pyytämässä. 

Kyllä meitä tänne pellolle vielä mahtuu. 

Ihanan aurinkoisia päiviä! Nyt niitä tuntuu olevan. :) 

Terv. Hanna