torstai 14. elokuuta 2014

Häitä

Oli toisen pikkusiskon aika mennä naimisiin.
Sitä juhlistettiin kunnon häillä.
Paljon vieraita, hyvää ruokaa, kakkua, rakkautta, naurua ja sen sellaista. :)














Ja koska naisilla juhlissa oleellisen osana on pukeutuminen ja kampaukset, oli minulla hääaamuna taas mukavaa kiirettä. :) 
Puhelin soi ahkeraan hääviikolla ja kalenterista varailtiin aikoja, neljälle naiselle ehdin tehdä kampauksen. 

Tällaisia syntyi tällä kertaa.
Letit ovat olleet toiveena ja tuntuvat olevan "se" juttu tällä hetkellä. :)







Onnea vielä tuhannesti E&E! <3

Sunnuntaina kampauskiireet jatkuivat, mutta kaikessa tohinassa niistä neljästä kampauksesta jäi kuvat ottamatta. Seuraavalla kerralla sitten.
Tosin tässä on jo kuukauden takaa kampauksia, joita silloin tein myös häiden juhlijoille. 





Viimeistä lomapäivää sain viettää sillä parhaalla mahdollisella lomanvietto tavalla; olemalla pyhäjärven rannalla hyvän ystävän kanssa. Uimista ja auringosta nauttimista kuulumisten vaihdon lomassa. :)


Uudet työt on aloitettu aika mietteliäissä tunnelmissa.
Odotukset olivat korkealla, mutta samaa arkea se tuntuu uudessakin paikassa olevan. :) Lapsia hoidetaan ja odotettua haastetta löytyy. Sain vakituisen lastenhoitajan paikan, mutta lastentarhanopettajan puuttuessa ryhmästä sainkin "ylennyksen" ja teen epäpätevänä lastentarhanopettajan sijaisuutta, mukava lisähaaste tuo päävastuun ottaminen vuorohoitoryhmästä. Aika näyttää jatkuuko sijaisuus koko toimintakauden vai vaan ensimmäiset kuukaudet. :) 

Kaikella muullakkin osa-alueella tapahtuu. Uuden kodin pohjapiirroksen muutostöistä on sovittu ja uusi piirustus menee tekeille ensiviikolla. Tonttikaupan vahvistamista odotellaan ja toivotaan, että työt tontilla pääsevät sopivasti alkamaan. :) 
Asunnonkatsojia kävi tänään ja toivotaan, että innostuvat ihan ostoon asti. :)
Elämä kuljettaa ja olen rohkeasti antanut sen viedä minua. Toivottavasti olen valinnut oikein ja en kadu niitä tulevaisuudessa. Elämä on tässä ja nyt, ja nyt  jos koska pitää nauttia siitä! :)

Ilon täyttämää viikonloppua koteihin: Hanna

torstai 7. elokuuta 2014

Onnistuneesta Pyhäkoululeiristä

Oijoi, ihan tuli ikävä takaisin sinne ihaniin leiritunnelmiin reissukuvia katsellessa.
Miten niistä huokuu yhdessäoleminen, yhdessä tekeminen ja kaikki se kiva jota leirillä saimme kokea. 
Leiriläisiä saimme iloksemme 13. Ikähaarukka oli melko vaativa, koska nuorimmat olivat tyttöjä ja vanhimmat leiriläiset vastaavasti poikia. 
Päivät koostuivat askarteluista, peleistä, syömisestä, uimisesta, pyhäkouluista, hartauksista...
Jokaiselle päivälle olimme laatineet ohjelman, joka kirjoitettiin Venäjäksi ja Suomeksi. Yritimme pysyä sen mukana päivien aikana, jolloin leirillä vallitsi järjestys. Säännöt olivat sen mukaiset, että leiriläiset tunsivat olonsa turvalliseksi. Ruokailun alkaessa ruokakello kilkatti pääoven edessä, jotta väki tiesi kokoontua sisälle syömään.
Vaikka yhteistä kieltä ei lasten kanssa ollutkaan, niin onnistuneesti selvittiin tilanteista, toki tulkki oli auttamassa kielimuurin vallitessa. Yövahdin vuoron saimme serkkulikan kanssa ensimmäisenä iltana. Hyvin selvittiin siitäkin ilman yhteisiä komentosanoja. Englantia,Venäjää ja Suomea sekaisin niin hyvä siitä tuli ja kaikki saivat unesta kiinni kahteen mennessä. :)
Tässä kuvia matkan varrelta ja paikanpäältä Tihkovitsan leirikeskukselta. Yhdessä kuvassa asfalttiin kirjoitettu Venäjän kielinen teksti oli ilmestynyt leirikeskuksen risteyksessä olevan talon eteen yhtenä yönä. Tekstissä lukee Venäjäksi: "Anna anteeksi." Melko vaikuttavaa.

Kuvissa ei ymmärrettävistä syistä esiinny ihmisiä. 













Vaikka matkat sinne ja takaisin ovat vain kyydissä istuvallekkin rankkoja, niin siitäkin huolimatta vuoden päästä haluan olla mukana taas järjestämässä leiriä Venäjällä. Raskaan matkustamisen peittoaa kaikki se mitä itse saa leiristä, hyvän mielen,uusia ystäviä ja iloa pitkäksi aikaa. Sekä tietysti se, että saa olla mukana viemässä Jumalan Sanaa niillekkin, joille sen kuuleminen ei ole itsestään selvää.  Ihan huippumatka jälleen kerran! Kiitos kaikille mukana oleville onnistuneista ja ikimuistoisista päivistä! <3

Hanna