sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaikenlaista mukavaa.

Suureksi onnekseni ulko-oven edessä olevat kesäkukat eivät ole vieläkään lannistuneet syksyn tulosta. Ne kukkivat kuin viimeistä päivää, vaikka kalenteri näyttää ensiviikolla olevan jo lokakuussa. Ei ole tarvinnut miettiä syyskukkien ostamista, vaikka ne kaupassa mukavasti muistuttavat jo syksystä. :) Jotenkin nautin tietyllä tavalla niin tästä syksystä.
Ihastuttavia värejä luonnossa, raikkaita ilmoja, aurinkoa, lyhtyjä ja villasukat saa kaivaa esiin ja nauttia olosta kotosalla.



Retkeilty on luonnossa ja napattu kuvia muistoksi unohtumattomista patikointiretkistä. 
Kuhankuonon kansallispuiston pitkospuut ovat tulleet tutuksi tänä(kin) syksynä. Hyvien ulkoilukelien jatkuessa taidan suunnata sinne vielä nauttimaan luonnon rauhasta. 







Käsilläkin on tehty.
Jo kesällä siis, mutta nyt saatu otettua kuvia.
Teki mieli raidallista kokomekkoa.
Ja sain sen mitä halusin, kun itse tein.
Ilman kaavoja.
Oli vain visio päässä.
Ja tällainen siitä tuli.





 



Kirppistelyä tänään harrastettiin äitin ja pikkusiskon kanssa. Suuntasimme Turkuun kauppatorille takakonttikirppikselle.
Kaikkea ihania löytöjä tehtiinkin.
Korkkarit piristämään syksyn kelejä, lyhtyjä tuomaan valoa pimeneviin iltoihin ja vanha pihlajanmarja-kuppi teehetkiin. :) 




Kaikkea tätä ja paljon muuta on pitänyt sisällään syyskuu. 

Tänään lenkkipolulla oivalsin elämäni olevan tällä hetkellä hyvin onnellista.
 Kun työasiat on saatu järjestykseen ja sujumaan hyvin, niin puolet elämän suurista taakoista on pudonnut harteilta. Vaikka työpäivät ovat toisinaan hyvin raskaita, niin osaan kuitenkin nauttia tämän hetkisestä työstäni. Lapset ja lasten ja perheiden tarpeet ovat kuitenkin sitä, jonka parissa haluan työskennellä. Ja haasteet, minulle on annettu suuri vastuu töissä ja sitä mukaan sain myös toivottua haastetta. Palavereja, yksilötehtäviä lasten kanssa, toiminnan suunnittelua, perushoitoa ja kaikkea muuta pitää sisällään tämänhetkinen työni.
 Yksityiselämän puolellakin kaikki on mallillaan. Treenit sujuu x8 tällä viikolla ja sieltä on taas ammennettu suuri määrä energiaa tätäkin viikkoa varten. :) On se lystiä kertakaikkiaan, vaikka välillä lihaksia särkee ja voimat ovat lopussa, niin se äärimmäisen hyvä olo, jonka liikunnasta saa paikkaa kaikki säryt mennen tullen. :) 
Ei tässä voi kuin laittaa kädet ristiin ja sanoa:" Kiitos,että olet pitänyt minusta huolta." 

 Innolla kohti uutta viikkoa! 
<3: Hanna

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

On syksy niin ihmeellinen...

Kivasti on ollut aikaa kutoa. Istua paikallaan, miettiä syntyjä syviä ja tikuttaa sukkia. 


On tullut joka päivä kudottua jokunen silmukka.
Tässä yhdet valmiit miesten sukat.
Ajattelin isoisälle isänpäivälahjaksi, on ainakin riittävän ajoissa valmiit. :) 





Ja seuraavatkin ovat valmiit, mutta kuvat vielä ottamatta, ja uudet ovat jo työnalla...
Ensviikolla tilanne taitaa muuttua, sillä alkaa syksyn treenikausi. Kovalla päivätreenivauhdilla lähdetään liikkeelle, sillä tiistai illat menee mukavasti piloxingin ja kahvakuulan merkeissä, keskiviikkoisin halutessaan saa liikkumiseen kulumaan kolmekin tuntia illalla. Sillä ensin olisi sähly, sen jälkeen tehotreeni ja tehotreenin jälkeen vielä asahi, kehonhallinta ja venyttely tunti. Työpaikan kautta pääsen ilmaiseksi hyödyntämään vielä kunnan omistamia kuntosaleja.
Iltavuoropäivinä tietysti harrastuksista voi vain haaveilla, joten sen puoleen kiva, että mahdollisimman monena päivänä viikossa on mahdollista harrastaa. 
 Liikunta on kuitenkin asia, jossa saan unohtaa kaiken arjen tohinan ja tehdä täysillä, äärirajoille saakka. Siitä ammenan energiavarastoni täyteen ja saan positiivista ajattelua harmaaseenkin arkeen. :)

Innolla odotan tätä kaikkia! 




Reippaita syyskuun päiviä koteihin, muistakaa liikkua ja pitäkää huolta itsestänne! 
Hanna

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kampausta,korttitehtailua ja luonnosta nauttimista

Jälleen sain olla hovikampaajana. Serkkutytön kihlajaiskampausta pääsin väkertämään. 
Ja hyvinhän se onnistui. Aina sormet syyhyten odotan sitä päivää, jolloin saan taikoa hiuksiin jotain kaunista ja juhlavaa. Jotenkin olen kovasti tykästynyt erilaisten kampausten tekemiseen. 




Onnea vielä A&S. 

Pidettiin siskojen kanssa yhtenä keskiviikkona yhteinen korttitehdas. Erilaisia onnittelukortteja syntyi käden käänteessä. Mukavaa jutustelua ja syömistä askartelun lomassa,saunaa unohtamatta. :)









Syksy saapui ja sen kunniaksi lähdimme patikointiretkelle läheiselle suolle. 










Syksy saa aina minussa aikaan patikointikipinän. Haluaa nähdä värien kirjoa, tuoksutella syksyä ja tutkia näkyykö sieniä. Rakkaan ystäväni kanssa olimme viikko aikaa sitten patikoimassa Kuhankuonon kansallispuiston maisemissa, kuvat jäi ottamatta kun keskityttiin vain liikkumiseen. :) Samaisena viikonlopulla olimme myös sienimetsässä, saalis oli niin surkea, että en halua sitä enää edes muistella. :D Vettäkin satoi, mutta pääasia oli että pääsi luonnon keskelle ja kropan sai liikkeelle. :) Muutama viikko ja alkaa syksyn ohjatut tunnit, niitä odotellessa.
Mukavaa syksyä koteihin! 
-Hanna-