perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lomalla.

Olen lomalla ja jopa niin lomalla, että en blogiinkaan ole ehtinyt perehtyä moneen aikaan. 
Se on sitä oikeaa lomaa.
Tekee vain sitä mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu.
Tällä helteellä ei mikään muu tunnu hyvältä kuin olla ja syödä jäätelöä. :) 
Ja juoda vettä litra toisensa jälkeen, väliin lasi kivennäisvettä. 
Huh, mahdotonta. Vaikka itse olen ikuinen palelija, kesänpalvoja, auringosta nauttiva KESÄIHMINEN, niin kieltämättä tähän Suomen kosteaan ilmastoon tämä helle alkaa olla vähän liikaa. Mutta vain vähän.
En siis valita, mutta kerroin vain mielipiteeni.
Kesä on kiva ja siihen kuuluu LÄMPÖ. :) 

Viikon verran olen lomaillut, tekemättä oikeastaan juuri mitään. Tai olenhan tehnyt, urheillut ajankanssa sen minkä helteiltä on sietänyt, uinut, syönyt sitä jäätelöä ja tehnyt tuttavuutta auringon kanssa. Ajattelinkin ottaa loman rennosti, ilman stressiä mistään tulevasta tai menevästä. Nauttia joka hetkestä minkä loma tuo mukanaan. 

Lomalle jäin haikeissa tunnelmissa, viimeinen työpäivä vanhassa työpaikassa sai kyyneleet silmäkulmaan ja äänen värisemään. 
Työpaikka, jossa olen kokenut ammattillisen kasvun, josta on muodostunut toinen koti, toinen perhe, kaikki oli siellä. Minä ja yksi kolmasosa elämääni. 
Onhan minulla nyt muistona lapsilta saatu ihana kauppakassi;kenelläkään muulla ei ole näin upeaa kauppakassia, sekä enkelikoru, joka muistuttaa minua äärimmäisen ihanista työkavereista!




Pääsenhän sinne aina takaisin halailemaan lapsia ja työkavereita ikävän iskiessä. :) 

Mutta samalla pääsen kokeilemaan siipiäni uuteen, mutta tietyllä tavalla tuttuun ympäristöön, osalta vanhojen työkavereiden kanssa. Sillä ensimmäisen valmistumisen jälkeisen vuoden vietin juurikin täällä samaisessa päiväkodissa,jossa loman jälkeen aloitan työni. :)

Mutta nyt palaillaan takaisin tähän LOMAAN. Tänään hyppään autoon, suuntaan yhdessä monen ystävän kanssa kohti Venäjää ja Tihkovitsaa. Sinne suunnistamme pitämään orpolapsille pyhäkoululeiriä. Sää näyttää suosivan meitä helteillä,mutta toivotaan leirin muiltakin osin sujuvan hyvin ja jopa osittain suunnitellusti. Siellä suuressa maailmassa kun kaikki on mahdollista...
Pistetäänhän kädet ristiin, että matkalla mukana on suojelusta ja varjelusta, maailmalla kun tänäpäivänä tapahtuu niin kaikenlaista.

Palaillaan kuulolle leirin jälkeen! :) 
<3: Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti