sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesän alkumetrejä

Kesäretkellä olimme jo muutama viikko aikaa sitten siskoni perheen kanssa suuressa pääkaupungissa Helsingissä. Fallkullan kotieläintilalla vietimme aurinkoisen ja erittäin lämpimän päivän. Helsingin kaupungin ylläpitämällä tilalla paikat ovat siistit ja eläimet voivat hyvin.





Samaisena viikonloppuna kummityttö oli yökyläilemässä. Kummitätinä ostin hänelle joululahjaksi isot lasten puikot ja lankaa. Oli aika harjoitella kutomista, lapset tulee puolet kummiinsa tai sitten seura tekee kaltaisekseen. :) 


Yritän parantaa tapani ja olla täällä kuulolla ahkerammin. Monena päivänä on käynyt mielessä, että kuvat pitäisi laittaa koneelle ja siirtää tänne. Aiheita ja kuvia olisi paljon varastossa odottamassa julkaisua. :) 
Viimeinen kaksi viikkoa on jälleen sinkinsyönnistä huolimatta mennyt vuosisadan flunssaa potiessa. Siinä samalla sairastaessa vierähti myös jälleen ansaittuja lomapäiviä. Onkohan tällä siitepölyajalla osuutta asiaan tämän flunssan ajankohdan kanssa, tiedä sitä. 
Mukavaa uutta alkavaa viikkoa!

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti