maanantai 17. syyskuuta 2012

Syksyn ihanuuksia

Kiire ei tunnu helpottavan. Kaikennäköstä puuhaa piisaa pitkälle iltoihin. Onneks on välillä näitä ihania sadepäiviä, jotka voi ihan hyvällä omalla tunnolla viettää kotona villasukat jalassa. :)  Oikeestaan näinä päivinä nimenomaan saa kotona kaikkein eniten jotain aikaan. Saa hiukan karsittua sitä `tekemättömien töiden listaa`.

"Timanttimagneetteja" tossa yks ilta tein omaksi ilokseni. Tiimarista ostetut tarrat pääsivät uudenlaiseen käyttöön kun irrotin niistä tarrapinnan ja laitoin tilalle liimalla magneettinapit. Kivaa pikkupuuhaa tämäkin.








                                        Mattokin on vihdoin valmis! Tältä se nyt näyttää!




Joskus aikoja sitten sain tädiltäni joulunpunaisia puisia sydämiä. Nyt löysin ne kätköistä ja arvatkaa miten näille kävi?


                                                                No niille kävi näin. :)


Maalia sai laittaa kyllä monta kerrosta ennen kuin punaisen maalin sai kokonaan peittoon. Mutta aika hauskoja niistä nyt tuli.

Aurinkoinen sunnuntai houkutteli ulkoilemaan. Pikkusiskon kanssa pakattiin reppu, hyvät kengät jalkaan ja sopiva vaatetus päälle. .----> Kuhankuonolle. Kuhankuono kuuluu Kurjenrahkan kansallispuistoon, siellä on monen kilsan edestä patikointireittejä, pitkospuita, metsää, järvenranta maisemaa, kaikkea ihanaa missä silmä ja mieli lepää.






                                               Kesy joutsen söi rannalla ihmisten kädestä.


Kirpputorilta löydetystä pitsiverhosta ompelin paidan. Kirjastosta lainatusta lehdestä katoin vähän osviittaa, mutta en kuitenkaan ottanut siitä mitään kaavoja.
                                           
Näin se eteni...

Ja tällainen oli lopputulos:

   Vähän tärähtänyt kuva ja laatukin heikko, mutta perimmäinen ajatus ehkä selviää tästäkin kuvasta!

Tällaista tällä kertaa, katotaan mitä seuraavaksi. :)
























2 kommenttia:

  1. Ihana toi pitsipaita ja hauska idea! ;)

    VastaaPoista
  2. Ja todella helppo tehdä. Vähän pientä mittausta ja muutamaan kohtaan ommmelta, ni se on siinä. ;)

    VastaaPoista