sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rakkauden juhlaa.

Nyt on selvitty aivan ihanista siskoni häistä. Ilma oli mitä parhain häitä ajatellen, morsiuspari aivan yli ihana ja tunnelma rennon hauska iltaan asti. Kaason hommista juontoineen kaikkineen selvisimme toisen kaason kanssa kunnialla.  Suuri hämähäkki alttarilla pyrki morsiamen hameen alle ja toi tunnelmaan hetkellistä jännitystä, ei kerennyt onneksi livahtamaan mekon alle ennen kuin se sai kuolemantuomion. Perjantai- ilta meni hääpaikkaa ja autoa koristellen.










Hääkakkujen pursotukset lupasin tehdä näillä amatöörin taidoilla... Kyllä ne ihan hyvin onnistuivat ja kakkujen koristerakeet laittoi keittiön väki lauantaina juuri ennen kakun pöydälle nostamista, jotta kerma ei ehtisi värjäytymään.



Värisävyinä häissä oli vaalean vihreä ja vaaleanpunainen. Koristeissa nämä värit tulivat kauniisti esille. Morsiamen kanssa visioimme pöytien koristeet.






                        Tällaisia kampauksia alkoi ilmestyä hääaamun aamupäivän aikana kampaajien käsittelystä palaavien hiuksista.




 Saippuakuplien saattelemana hääpari saapui kirkosta vihkimisen jälkeen juhlavieraiden eteen.



                                Hääkimppu oli niin kertakaikkisen kaunis ja morsiamen tyylinen.



Vihkisormus oli herttaisen suloinen. Myös sulhanen sai vasta nyt oman sormuksensa, Romaniassa kun on tapana että sulhanen saa oman sormuksen vasta vihkiäisissä.




                              Minun käsialaani ovat morsiamen kynnet ja niiden lakkaus.



 Hääleikkejä olimme laatineet ohjelmaan kolme erilaista. Kahteen leikkiin pääsivät osallisiksi kaikki juhlavieraat; huiskutusleikissä pääsivät vuorotellen huiskuttamaan esim. ne jotka ovat sulhasen sukulaisia, kuokkavieraita, ne jotka toivottivat tuoreelle hääparille paljon onnea, ne jotka ovat hiihtäneet morsiamen kanssa jne. Toisena leikkinä oli kuukausileikki sillä tavalla että häävieraiden joukkoon laitettiin kulkemaan 13 kirjekuorta, kirjekuoret siirtyivät kädestä toiseen niin kauan kuin rauhallinen musiikki soi. Kun musiikki lakkasi sai ne ihmiset pitää kuoret jolla ne sattuivat sillä hetkellä olemaan, tästä leikistä häävieraat innostuivat todella paljon. :)

Ulkona toimi valokuvauspiste rekvisiittoineen. Oli viiksiä, hattuja, silmälaseja jne, joita vieraat pukivat ylleen ja poseerasivat kameralle. Näistä kuvista jäi hääparille ihanat muistot kaikista vieraista, olimme nimittäin ohjeistaneet kaikkia häävieraita käymään kuvattavana. Tähän tyyliin vetivät kaasot.




Koristeet olivat häiden aikana muuttaneet kivasti muotoaan, tällaisia taideteoksia vieraat olivat tehneet koristehelmistä.





                    Näin ihanan hääparin häitä saimme viettää lämpimässä aurinkoisessa säässä.



Näiden täydellisten häiden jälkeen on kiva jatkaa kesää eteenpäin. :) Kiitos vielä Julialle ja Gheorghelle ihanista  häistä!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesä on täällä!

Kyllä nyt kelpaa kun varjossa mittari näyttää lähemmäs 30 astetta. :) Ei tarvii enää palella, uskaltaa ehkä yöksi ottaa jo villasukat jalasta. Koko viikko on täällä meillä ollut jo lämmintä. Haikeutta on ilmassa töiden osalta aina näin keväisin, lapsia jotka olemme saaneet kasvamaan isoiksi lähtevät koulutielle. Myös omasta onnistuneesta työstä sain lahjan muodossa kiitoksen. Työharjoittelija joka meillä töissä oli muisti minua ihanalla lahjalla, siitä hyvästä että olin suurella työllä tehnyt hänelle hyvän arvioinnin.





Tämä kesäkassi kulkee mukana kesän tohinoissa. Kenties sinne pakkaan pyyhkeen ja bikinit ja suuntaan rannalle kesänviettoon.

Zumba suureksi harmiksi loppui fysioterapian tiloissa. Tosin korvaavaa ensiapua tilanteessa hoitaa kesäzumba Killanmäellä. Reipas ja iloinen zumbaohjaaja lähtee muualle töihin ja saa nähdä saammeko me syksyllä uutta ohjaajaa vetäjäksi. Toivoa pitää kovasti, jotta ihana harrastus saa jatkoa taas.

Kukkapenkissä pioni tekee PALJON kukkia. Laskeskelin että ainakin 18 nuppua olisi jo puhkeamassa kukkaan. Pioni on ehdottomasti yksi suosikeistani.






Tämä viime kesänä ystäväni kukkapenkistä siirretty ihanuus kukkii myös, mikälie nimeltään?




Syreenien tuoksu on valloittanut kotini, se on todellinen kesän merkki.





Pikkusiskoni valmistui perjantaina lähihoitajaksi. Juhlaa varten piti tietysti tehdä kortti, joka yllätysyllätys oli perhosaiheinen. Jotenkin olen vain tykästynyt noihin perhos ääriviivatarroihin. Tällainen kortti tällä kertaa.




Juhlan humua oli ilmassa siis perjantaina. Omaa perhettä, siskoni kummit ja ystäviä oli koolla vanhempieni luona. Ilta meni mukavasti seurustellen ja hyvin syöden.





Häitä on valmisteltu tälläkin viikolla. Askartelua hääautoa varten, hääohjelma lappuset on taiteltu valmiiksi, hääohjelmaa mietitty vielä kertaalleen ja stressattu tietysti muuten suurta päivää. Vielä olisi viisi päivää ennen kuin on häiden aika. Siihen asti koko perhe saa tehdä yhtä jos toistakin häiden eteen. Mikäs sen mukavampaa kuin valmistella yhdessä hääparin suurta päivää. :)


Kesän ensimmäistä kertaa menin omalle takapihalle syömään lauantaina. Aurinko paistoi ja oli muutenkin kivan kesäinen olo. Aina siihen asti, kunnes kärpäsetkin huomasivat minun ruokailevan ulkona. :D








Fillarikauden myös polkaisin käyntiin. Lauantaina sain idean lähteä pyörällä vanhempieni luokse. No lähdinkin. Pyörästä oli renkaat AIVAN tyhjät. Pyörän renkaisiin ei saa ilmaa tavallisella käsikäyttöisellä pumpulla vaan sellaisella jolla auton renkaat täytetään. Mietin että jospa kävisin täyttämässä renkaat läheisellä huoltoasemalla. Ei, kuulosti liian monimutkaiselta ja päätin polkea 10 kilsaa tyhjillä renkailla, kävi kieltämättä kyllä ihan reenistä. :D Äitini polki vastaan ja loppumatka meni mukavasti. Tällaisia liikennemerkkejä ei ihan jokaisen pyörälenkin varrella varmasti näe. Kyllä maalla on mukavaa. :)





Takaisinpäin matka taittui nopeasti kun renkaissa oli taas ilmaa ja tuulikin oli jo laantunut. Sunnuntaina piti tietysti vielä uhmata hellettä ja lähteä +28 asteen paahteessa lenkille, siskoni kanssa tehtiin pitkä kävelylenkki tutkien kaikkia vastaan tulevia luonnonkukkia. Ihan pitäisi kasvikirjan kanssa seuraavaksi lähteä matkaan.


Kesäisen aurinkoista ja lämmintä viikkoa! - Hanna-



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Idearikkautta ja juhlintaa

Nyt on alkanut virallisesti tämän kesän juhlakausi. Ensimmäiset kahdet juhlat on tänään juhlittu. Kaksos- serkkupoikien rippijuhlissa sain olla vieraana. Ihania sukulaisia, uutuuttaan hohtava koti ja hyvää ruokaa kera kakkujen. Nam.








Meillä töissä on ollut ahkera ja erittäin idearikas työharjoittelija. Minä ikuisena piipertäjänä olen saanut häneltä erittäin paljon täytettä ideapankkiini. :) Tällaisen korin ompelin koneella hamppulangasta (jota saa ainakin biltemasta),  hänen ideansa siis tämäkin. Ongelmia tuotti se että naapureiden iloksi luovin hetkeni on yleensä viikonloppuisin myöhään yöllä tai illalla. Ei siinä muu auttanut kuin kaivaa ompelukone esiin. Ompelukoneen keittiön pöydälle valmiiksi saaneena muistin yhden oleellisen asian jota saatan ompelemisessa tarvita, nimittäin keittiön lamppu.  Pöydän yläpuolella oleva kattolamppu  RÄJÄHTI torstaiaamuna kun unisena sen päälle laitoin. Kyllä, hehkulampun lasiosa levisi tuhansiin pieniin lasinsiruihin pitkin keittiötä, kipinät sinkoilivat ja rätinä vain kuului. Tietysti lampun kanta jäi kiinni lampun runkoon. Hmm, pihdit vain esiin ja sähkömiehen hommiin. Pihdit olivat tietysti liian isopäiset eikä mahtuneet kannan ja lampun rungon väliin. Piti luovuttaa. Muutama päivä meni ilman valoa.  No kori valmistui vähän hämärässä valaistuksessa. :)







Pientä maalaushommaa olisi vielä edessä, monenlaista koria odottaa valkoista maalipintaa vaatehuoneessa. Onneksi maali on jo valmiina odottamassa sitä sopivaa aikaa.




Nyt on keittössä taas kivasti valoa, kun sähkömies ystäväni kävi pelastamassa minut hämärän vallasta. Näkee taas ahertaa keittiössä. Poliittisia polkuja tallotaan ensiviikolla ainakin strategia-illan sekä rakennuslautakunnan kokouksen merkeissä. Pohdintaa tästäkin aiheesta olisi mielessä vaikka kuinka ja mielelläni ne teille jakaisin, mutta kun kello käy ja aamulla jo ennen kukonlaulua kutsuu työmaa. :)

Mukavaa viikkoa! -Hanna-

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Täällä taas...

...toteamassa viikon menneen hurjaa vauhtia. :D Alkuviikosta olin maalailemassa vanhempieni luona ikkunanpokia,siellä remonttia menossa ja piti vähän käydä auttamassa. Maalaaminen on kyllä sellaista terapiaa että arki unohtuu kertaheitolla. Myös häävalmisteluja on harrasteltu, siskojen kanssa yhtenä iltana tehtailtiin kaikkea kivaa häitä varten. Enää ei ole kuin kolme viikkoa ja saamme juhlistaa suurta rakkauden juhlaa, hääleikkejäkin on jo `sillä silmällä` katteltu. :)

Kesä on kuin varkain saapunut luoksemme. Tänään havahduin että puissa on jo oikeasti kunnon lehdet, ehkä se pieni sade nopeutti luonnon heräämistä. Ruohonleikkurikin piti kesän kunniaksi kaivaa jo ensimmäisen kerran esiin, kerkesin ekana meitin taloyhtiöstä. :D






Ulkohommia on ehditty myös paiskia kaiken muun ohessa, suodatinkangasta laitoin myös etupihan kukkapenkkiin kivikasojen alle. Ihan työstä kyllä kävi kantaa kaikki kivet pois, kaivaa lapiolla multaa pois, asetelle kangas paikoilleen, multaa päälle ja vielä laittaa kivet kivasti takaisin. Samalla löytyi mullan alta tulppaanin sipuleita mennevuosilta, jotka ei ole lähteneet kasvamaan. Laitoin ne uuteen paikkaan ja kastelin hyvin, saa nähdä näkevätkö ne vielä joskus päivänvalon. No takapihalla on kukat jo täydessä väriloistossaan, osa kyllä vielä nupussa mutta tältä näyttää tällä hetkellä.





Liikkumisen ilokin on ollut suuressa roolissa! Kahvakuula on saanut kyytiä ja torstaina sain osallista elämäni ensimmäiseen joogatuntiin. Työpaikallani järjestettiin halukkaille joogaa,erittäin mielenkiintoista ja ihanan rentoa liikkumista, tunnin jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä. :)  Vihdoin kävin ostamassa uudet juoksukengät, monien kenkien jälkeen löytyi vihdoin ne jalkaan tukevasti sopivat ja kevyet. Jalatkin pääsevät nyt nauttimaan eri tavalla juoksemisesta ja sehän on tärkeintä ja kroppakin kiittää kun jalat eivät lenkillä väsy.

Kesällä näyttää olevan paljon juhlia,postilaatikkoon on tipahdellut jo useita kutsuja. Juhlat ovat aivan ihania, varsinkin näin suurelle ruuan ystävälle! :D Koska sukua minulla on paljon, niin juhliakin tietysti sen mukaisesti. Usein mietin että millaista elämäni olisi, jos omistaisin esimerkiksi vain muutaman serkun? Oikeasti en haluaisi sitä edes miettiä, koska tunnen oloni kotoisaksi ihmisten keskellä. Suurta ja mahtavaa sukuani en vaihtaisi mistään hinnasta mihinkään,suvun kokoontuessa ei naurulta ja iloiselta puheensorinalta voi välttyä! :)
Nämä huolella valmistetut kutsut sain postissa serkkujeni rippijuhliin.
Kortteja ajattelin tehdä, mutta teekupin kanssa piti odotella sitä luovuudekukan kukkimista. 

Koska vastassa on harvinaista kyllä erittäin kiireisiä viikkoja niin päätin tehdä kortit rippijuhliin jo nyt valmiiksi. Tällaisia tällä kertaa, ehkä vaativat vielä jotain lisää, mutta pitää tyytyä odottamaan että mitä.


Aurinko saisi ensiviikollakin paistaa yhtä ahkerasti kuin menneinä päivinä.

                                               Mukavaa uutta viikkoa!   *Hanna*