Ennen uuteen kotiin muuttamista aloin haalia vanhoja huonekaluja mikäli ne sai todella hyvään hintaan.
Tämä ilmaiseksi saatu vanha puhelinpöytä sai projektin aikana useampaan otteeseen polttotuomion. Se oli ruma, mutta näin siinä mahdollisuuden.
En kuitenkaan luovuttanut, vaan maalasin, maalasin ja maalasin.
Kun se oli valmis mietin, että ei sille olekkaan paikkaa uudessa kodissa.
Paikka kuitenkin järjestyi, melkolailla paraatipaikaltakin vielä. :)
Lipaston päällä olevan kynttiläjalan, Riihimäen lasipurkin ja valkoiseksi maalaamani kehykset ovat kaikki kirppislöytöjä. Harmaa pitsipurkki on lahja vanhalta hoitolapselta. :)
Lipaston päällä olevan kynttiläjalan, Riihimäen lasipurkin ja valkoiseksi maalaamani kehykset ovat kaikki kirppislöytöjä. Harmaa pitsipurkki on lahja vanhalta hoitolapselta. :)
Viikonloput ovat hurahtaneet milloin missäkin päin Suomea. Nyt on onneksi viikonloppu aikaa nauttia kotona olosta ja maailman parhaasta seurasta.
Tässä kuvakollaasia viikonlopulta Tampereelta. Vaikka vietän siellä nykyään hyvin paljon aikaa, antaa se aina jotakin uutta. Tampere on ihanan lämminhenkinen kaupunki kaikkine punatiilirakennuksineen.
Syksy tekee mukavasti tuloaan. Polttopuut on kasattu varastoon kuivumaan, lyhtyjä on kaivettu esiin ja käsityöt ovat saaneet taas uutta puhtia.
Tässä hämyisä kuva, joka kuvastaa hyvin alkanutta syksyä.
Mukavaa viikonloppua!
Hanna
Puhelinpöytä oli jo valmiiksi hieno mutta maalaus teki kyllä raikkaan näköiseksi. Iloa, valoa ja onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaIhanan näköinen koti teillä. Syksy on niiin ihanaa aikaa. :)
VastaaPoistaKiitos ihanista kommenteista! Syksy on kyllä yksi parhaista vuodenajoista, saa kaivaa kynttilät esiin ja istuskella takkatulen lämmössä. Ihanaa syksyä myös teille! <3
VastaaPoista