sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jokanäköstä.

On tullut tehtyä jos jonkinmoista käsillä tässä menneiden päivien aikana. Viime postauksesta on kulunut hävettävän pitkä aika. Mutta, olen ollut vain idearikkauksieni kanssa kiireinen. :)

Kaipasin jotain uutta sukkamallia vanhojen moneen kertaan kudottujen mallien tilalle. Monessakin käänteessä olen kuullut Olga-sukista. No etsin ja tutkin internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin ohjeen. Yllätyinkin vielä, malli mitä helpoin ja nopeakin jopa. Joulukin tulossa,joten pieniä sukkia tulollaan...





Sienimettällä käytiin tutkimassa metsän tämän syksyn antimia äitini kanssa. Kovin vähän oli tarjolla suppilovahveroita, kuiva kesä selkeästi verottanut osansa. Mutta jonkunverran saimme kuitenkin näitä herkkuja ämpärin pohjalle.

 Edellisinä vuosina olen paistanut sienet sipulin kanssa ja laittanut pakkaseen. Tänä vuonna tein toisin, koska äitin ideat ovat ennenkin olleet toimivia ja kokeilemisen arvoisia. Päätin äidin opastuksella kuivata sienet talven varalle.
Kuivattelua ensin uunissa,sitten vanhempieni lämpimässä pannuhuoneessa ja vielä uudestaan uunissa. Kuivatut sienet säilyvät kuulemma todella hyvin. Siellä ne nyt ovat lasipurkissa odottamassa käyttöä. :)

Tämän kesän ensimmäinen tomaattikin oli salaa kypsynyt takapihalla. Loput raakileet keräsin sisälle saamaan väriä, jotta eivät saa ulkona kylmää. Kovin oli myöhässä tämän kesän sato. :D Ainakin minun tomaatilla. :D


Tulitikkuaskien tuunausta olen myös koittanut, ajatuksena antaa ne kenties lahjaksi sopivassa tilanteessa. Koska suunnitelmissa on valmistaa itse kynttilöitä olisi tulitikkuaski aika kiva lisä kynttilään lahjaksi. Tällaisia vähän normaalia isompia askeja löysin Sinooperi Home-liikkestä ja niihin vain skräppäämällä erilaista pintaa ja väriä.




                                             Syksy on saapunut kera ihastuttavien värien:

On syksy niin ihmeellinen. Minä kaikkea ymmärrä en. 
Miten vihreä maa, värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa.

Mihin siilit ja etanat käy? Niitä syksyllä missään ei näy.
Mihin pois katoaa, missä siilien maa,
mullan allako ne asustaa? 

Kuka vaahterat kauniiksi saa,värit muuttaa ne, nyt punertaa? 
Kuka pensselillään lehdet käy värjäämään?
Missä maalarin tuon kotimaa? 

Miten kypsyvät puolukat nuo? Mistä karpalot päälleen saa suo? 
Mikä punertamaan saapi marjat ja maan?
Syksyn ihmeitä kaikki on vaan.

On syksy niin ihmeellinen, minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan.





Vanhempani olivat olleet Ikeassa shoppailemassa. No sieltä oli sitten tarttunut isäni loistava idea mukaan. Nimittäin mitä muuta syksyistä käyttöä voisi olla ruostumattomasta teräksestä tehdystä ruokailuvälinepurkista?  Kas vain, sehän sopii paremmin kuin hyvin kynttilälyhdyksi ulos! :)

Kuhankuonolla olen ollut viikon aikana patikoimassa kahdesti. Syksyllä pitää hyödyntää lähellä olevaa ja luonnonrikkauksia kauniisti antavaa retkeilyreitistöä. Siellä jos jossa mieli ja silmä lepää. Ensimmäisenä sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mittari kapusi lähemmäs 25 asteeseen vaikka kalenteri muistutti jo olevan melkein syyskuun puoliväli. Tänään keli suosi taas retkeilijöitä, matkassa oli 15 ihmistä sekä yksi nelijalkainen matkalainen. Mukava, yli kuusi kilsaa pitkä reitti näytti Suomen luonnon mahtavuuttaan. Parasta retkellä on tietysti kuitenkin se evästauko, vai miten se meni? :)







Jokaisella grillissä jotakin syötävää lämpiämässä...




Karpaloita!! 


                                                           

                                                                Kotiakin sieltä täältä...


Ja uudet Olgat isompana samasta langasta tulossa. Mikäs sen mukavampaa kuin kutoa ulkona auringon lämmittäessä.



Se olisi aika kaivaa valtuustosalkku esiin, lukea huolella läpi esityslistat ja suunnistaa huomenna kesäloman jälkeen ensimmäiseen kokoukseen. Tästä se taas alkaa. Kynttilät palamaan ja tutkimaan oman kunnan asioita. Palataan kuulolle. :)

                                                              -Hanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti