torstai 26. syyskuuta 2013

Syksykin on ehtinyt jo pitkälle, tai siltä ainakin tuntuu kun aamuisin skrapailee auton jäätynyttä tuulilasia...
Olen vallan unohtanut kertoa teille siitä, että jatkan normaalisti töitä omassa tutussa työympäristössä. Olisin saanut määräaikaisen työn,muttamitä sitä vakituista työtä määräaikaiseen vaihtamaan. Näillä kuvioilla jatketaan siis eteenpäin. :) Suunnitelmia on aseteltu jo viimeiselle jemmassa olevalle kesälomaviikolle. ;)

Liikunnanilosta voisin teille kertoa sen verran, että olen hurahtanut piloxingiin. Se on aivan mahtitouhua, sopivassa suhteessa varjonyrkkeilyä, pilateksen rauhallisuutta sekä aerobista tanssia. Kannattaa kokeilla, mikäli mahdollisuus eteen teille aukeaa!

Vanhan puisen naulakon/maustehyllyn maalasin tuossa jokunen aika sitten. Koska olen tunnollisesti tunnustanut tuota valkoisen värin harmoniaa, niin mitä sitä muuksi kuin valkoiseksi maalaamaan. :) Jokin kiva teksti olisi tähän naulakkoon ehkä ihan kiva ja tietysti paikka johon juuri tämä yksilö sopisi. 



Sukkatehtailu senkun jatkuu, onhan tuossa kasapäin muitakin projekteja odottamassa tekijäänsä, mutta kaikki ajallaan.
Pieni sairastelu on vienyt iloa liikkumiselta tällä viikolla, flunssanpoikanen tai mikälie ollut kiusana jo monta päivää. Tästä kun selvitään niin uudella innolla jatkamaan kesken jäänyttä hyvää treenikautta. :)

Palataan kuulolle; Hanna

3 kommenttia:

  1. Ihana! Ja ei edes kaipaa tekstiä mielestäni, mutta se onkin makuasia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja blogissani olis haaste arvon neidille. Kun liikkumiseltas ehdit niin vastaileppas kysymyksiin :)

      Poista
  2. Kiitos Kirsi haasteesta! :) Katsotaan kuinka naulakon käy, tuolla se odottaa sitä mahdollista seuraavaa inspiraatiota.

    VastaaPoista