maanantai 13. tammikuuta 2014

Tuunaus tyynyjä

 Ulkona paukkuu pakkanen (vihdoin!) ja sisällä on mukava lämmitellä takkaa ja hiihdellä villasukissa. Viime viikko uhkui hyvää oloa ja liikkumista. Viikkoon mahtui 2x50min lenkki, salitreenit, tehotreenit ja jumppa. Unen laatu on erityisen hyvää ja ruokakin maistuu kun on virtaa liikkua. :) 

Tämän päivän kruunasi kropan huolto luottohierojan käsittelyssä. Stressinystyröitä ei tällä kertaa selästä löytynyt ja lupailin, että tänä vuonna niitä ei toivottavasti löydykkään.  Olo on kuin jyrän alle jääneellä, mutta on se sen arvoista! Venytyksiä pitäisi rutkasti lisätä päiviin,näin ollen voisin selvitä vähemmillä ihmettelyillä jumissa olevan selkärangan suhteen.

On sitä ehditty harrastella, lankoja järjestetty, pohdittu todellisia jämälankasukkia, ompeluksia tuli tehtyä. Vaatehuoneessa inspiraatiota on odottanut kirppikseltä jo kesällä ostetut harmaat tyynyliinat ja valkoiset pitsiliinat. Ne yhdistin ja tällaisia syntyi. 




Joulunaikaan lahjaan sujahti siskon pojalle värikkäitä herne/makaroni/riisipusseja. 


Kevään tuntua kotiin piti saada vaikka heräteostoksista olenkin luopunut. Tämä oli pitkään ja hartaasti harkittu ostos, kevättä ja väriä kotiin! 



Värileikkiä voi harrastella näillä ilahduttavan värisillä koukuilla. 

Matto on VALMIS! Maton halkaisija on 130cm, mutta esittelen sen teille vasta kun saan sen höyrytettyä ja kuivattua omaan muotoonsa. :) 

Koska blogissani on mennyt 15000 lukijan raja rikki päätän sen kunniaksi järjestää arvonnan!
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 19.1 mennessä. Anonyymitkin saavat osallistua, muistattehan laittaa kommentin perään nimimerkin. :) 
Jotain pientäkivaa siis tiedossa onnekkaalle lukijalle. :) 

Rapsakoin talviterkuin: Hanna




13 kommenttia:

  1. Koska blogissani on hirmu vähän vakituisia lukijoita päätin muokata arvontaa niin, että siihen saavat tasapuolisuuden nimissä osallistua myös anonyymit lukijat. :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa :) . Mitenkä muuten tämä maton höyrytys oikein tapahtuu? Enpä ole edes kuullut moisesta ennen, mikä ei kyllä ole mikään yllätys, kun kokeilen kaikkea vähän kantapään kautta :D

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa.. S.S.

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa ollaan!
    Olet muuten tehnyt vallan ihanan näköisiä tyynynpäällisiä. Kyllä niissä kelpaa lepuutella päätään takkatulen lämmössä =)
    T: Maija

    VastaaPoista
  5. Haluun kans mukaan arvontaan!! :) -Emmi-

    VastaaPoista
  6. Ihanat tulppaanit. Ei paljon muuta tarvii, että saa kevään tuntua kotiin. :) Naapurin rouva on kans mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos arvontaan osallistujille, vielä on muutamia päiviä aikaa kirjoitella kommentteja. :) Kirsi; Mattonkude tahtoo jäädä toisinaan juuri valmistuneessa tuotteessa ryppyyn tai kuprulle reunoista. Höyrytyksen voi ohuesta kuteesta tehdyissä töissä hoitaa tavallisella tehokkaalla höyrysilitysraudalla, mutta isoissa ja paksusta kuteesta tehdyissa töissä on hyvä kastella esim. matto kevyesti vedellä,asettaa omaan muotoonsa painelemalla ja asetella kuivumaan märkänä ilmavalle alustalle tai esim. kylpyhuoneen lattialämmityksen päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oot oikeessa. Kiitti vinkistä. täytyy joskus kokeilla jos on vähän ongelmia (kuten useimmiten on) mattoja tehdessä. :)

      Poista
  8. Mää kans mukaa ;) -anna

    VastaaPoista
  9. Kai määki osallistun arvontaan! -Julle-

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos arvontaan osallistuneille! Arpakone on raksuttanut ja hatusta nousi Maijan nimi, onnea Maija! :) Kiikutan palkinnon teidän suuntaan tästä joku päivä.

    VastaaPoista