tiistai 14. elokuuta 2012

Mustikassa

Viime viikolla kaiken juhlatohinan keskellä käytiin porukalla mustikkamettässä. Pientä jännitystä mättäillä kyykkimiseen toi se, että samaisella alueella on kuluvana kesänä nähty kahteen kertaan susi... Onneksi meillä oli mukana pieni valkoinen vahtikoira, joka loi turvallisuudentunnetta Tosin siltä olisi sudet jäänyt huomaamatta kun kaikkein ahkerammin söi mustikoita varvuista. :D

                         Pyöräiltiin muutaman kilometrin matka vanhempieni lähellä olevaan metsään, ämpärit ja poimurit kolisivat vaan mukana. Nähtiin me matkalla kuitenkin peuran jälkiä pehmeällä hiekkatiellä. :)




Kaatuneet puut muistuttivat vielä Tapanimyrskystä.





"Maalaismaiseman sun kanssas jakaisin."

Kyllä kelpasi polkea näissä maisemissa metsästä takaisin päin.


Varsinkin kun sato oli tällainen tällä kertaa. :)

Melkein 8 litraa mustikoita ja kantarelleja iltapalalle.

Olen vallan unohtanut kiitää teitä lukijoita! Eli suuri kiitos teille jokaiselle että jaksatte käydä lukemassa näitä turhanpäiväisiä löpinöitä. :D Viime viikko meni hyvin pitkälti juhlien merkeissä, syödessä. Latailen kuvia ja ohjeita tänne jossakin vaiheessa. Tämän viikon urheilut ovat hyvällä mallilla; eilen tunnin juoksu/kävelylenkki ja päälle pitkän tauon jälkeen hooveria, tänään ohjelmassa maratonzumbaa kera kilon painojen, huh. Kyllä oli kotiin päästessä hyvin liikkunut euforinen olo. Suosittelen sitä oloa kaikille! :)






                                             




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti