sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivää

Ihanaa naistenpäivää jokaiselle naiselle! 
Toivottavasti sinua on hemmoteltu yllinkyllin. :) 


Tässä on ehtinyt viikossa taas tapahtua. Minusta tuli täti toisen kerran. :) Siskoni sai miehensä kanssa ihanan pienen prinsessan rikastuttamaan päiviä. 
Vauvalle virkkasin pöllön,josta koitan lisäillä mahdollisimaan pian kuvaa. 

Minulla on ollu päällä 10 päivän fyysisen rasituksen kielto, johtuen jälleen aktivoituneesta mykoplasmasta... 

Olo ennen kuuria oli kuin olisin ollut tunnelissa. Päässä humisi, kurkku oli ollut kipeänä jo muutaman viikon, poskipäissä ihmeellistä painetta ja käsittämätöntä päänsärkyä, olo oli vaihtelevasti hyvin vetämätön ja tuntui että ohjatuilla tunneilla ei vain yksinkertaisesti saanut enää kropasta tehoja irti sekä lihasten palautumiseen meni huolestuttavan monta päivää. 
Painelin työkymppiin, jossa sairaanhoitaja passitti päiväksi kotiin määrittämättömän akuutin ylähengitystieinfektion uskossa. 
Iltapäivällä soitin terveyskeskukseen ja pääsin nielunäytteelle. 
Näytteen tulokset tulivat seuraavana päivänä puhtaana, kuten olin arvellutkin. Muutaman päivän kummastelin vielä oloa ja otin uudelleen yhteyttä terveyskeskukseen. 
Pääsin lääkärille. Laboratoriokokeiden jälkeen mitattiin vielä happisaturaatio ja siitä lääkärille. Potilaskertomusta selatessa lääkäri totesi epäilevänsä hyvin vahvasti jälleen mykoplasmaa. 
Mitään testejä ei edes tarvittu tällä kertaa.
Jotenkin oli helpottavaa saada syy omaan outoon oloon. Vaikka kamppailinkin mielessäni sitä ajatusta vastaan, että kymmeneen päivään en saa tehdä mitään fyysisesti raskasta. Töissä olen ollut koko ajan  lukuunottamatta sitä yhtä päivää. 
`Lepopäivät`tulivat tarpeeseen ja olo alkaa olla nyt jo todella hyvä. Lääkekuuri loppui eilen ja ensiviikolla uskaltaa aloitella varovasti uudelleen hikiliikkumista. Huh. Tälläkin kerralla siitä näköjään selvittiin.

Niin, lepopäivien illat (ja aamut) ovat menneet tulevaa kotia suunnittelessa, Kahtena aamuna jo ennen töihin lähtöä on pitänyt miettiä sähkösuunnitelmaa raksalla sähkömiehen kanssa. Töiden jälkeen on tehty kalustesuunnitelmaa, nyt toisesta firmasta suunnitelma on valmis ja toisen kanssa homma jatkuu huomenna. Ehkä tästä alkaa tulla kohta valmista. 
Mieheni kanssa käytiin eilen jälleen tutkimassa laatta/tapetti ja laminaattivalikoimaa. 
Voihan valinnanvaikeus. :D 

Käsityörintamalla on ollut pientä puuhaa tässä kaiken muun ohessa.
Pinterestistä löysin kivan ohjeen käsikoruja varten. Hain vain kirkasta korunauhaa ja satiininauhaa vielä koruja ajatellen, helmet kun löytyivät kotoa valmiiksi. 



Ps. Pinterest on hyvin koukuttava paikka, sieltä saa ideoita vaikka ja mihin. 

Ihanaa kevättä! Juuri katoin tulevien päivien sääennustetta ja se lupaa AURINKOA! Jee! :) 

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti