sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Juhliin lähteneitä kampauksia.

Tammikuu on ollut normaalia kiireisempi kuukausi juhlakampausten suhteen.
Lähes jokaiselle tammikuun viikonlopulle on mahtunut luomisen ihanuutta. 
Mutta, mä tykkään kovasti, mukavaa vastapainoa kaikelle muulle käsillä tekemiselle. 
Naiselle kaunis kampaus luo entistä juhlavamman tunteen juhliin lähtiessä. Letit ovat edelleen se tämän hetken toivottu juttu.
Kuvissa tosin kampaukset eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa.
                                                                               





Käsityörintamalla on menossa yhtä jos toista. Jotain valmista kun välillä saisi aikaan,ennen kuin ehtii aloitella seuraavaa käsityötä. :)

Uusi harrastus tuli työkaverin pyynnöstä aloitettua.
Työkaverini on jäämässä eläkkeelle tulevien vuosien aikana ja kitaransoittotaitoisena haluaa siirtää opitun taidon minulle, jotta voin töissä lapsille säestää kitaralla. Jonkun sortin nuottikorvan kuvittelen omaavani ja siitä tuntuu olevan suurta hyötyä tässä uudessa jutussa. Sormenpäät kipeenä saan harjoitella soittamaan lastenlauluja.


Kiireiseen viikkoon pitää tästä lähteä valmistautumaan. 
Mukavaa helmikuuta jokaiselle lukijalle! 
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti