sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaikenlaista mukavaa.

Suureksi onnekseni ulko-oven edessä olevat kesäkukat eivät ole vieläkään lannistuneet syksyn tulosta. Ne kukkivat kuin viimeistä päivää, vaikka kalenteri näyttää ensiviikolla olevan jo lokakuussa. Ei ole tarvinnut miettiä syyskukkien ostamista, vaikka ne kaupassa mukavasti muistuttavat jo syksystä. :) Jotenkin nautin tietyllä tavalla niin tästä syksystä.
Ihastuttavia värejä luonnossa, raikkaita ilmoja, aurinkoa, lyhtyjä ja villasukat saa kaivaa esiin ja nauttia olosta kotosalla.



Retkeilty on luonnossa ja napattu kuvia muistoksi unohtumattomista patikointiretkistä. 
Kuhankuonon kansallispuiston pitkospuut ovat tulleet tutuksi tänä(kin) syksynä. Hyvien ulkoilukelien jatkuessa taidan suunnata sinne vielä nauttimaan luonnon rauhasta. 







Käsilläkin on tehty.
Jo kesällä siis, mutta nyt saatu otettua kuvia.
Teki mieli raidallista kokomekkoa.
Ja sain sen mitä halusin, kun itse tein.
Ilman kaavoja.
Oli vain visio päässä.
Ja tällainen siitä tuli.





 



Kirppistelyä tänään harrastettiin äitin ja pikkusiskon kanssa. Suuntasimme Turkuun kauppatorille takakonttikirppikselle.
Kaikkea ihania löytöjä tehtiinkin.
Korkkarit piristämään syksyn kelejä, lyhtyjä tuomaan valoa pimeneviin iltoihin ja vanha pihlajanmarja-kuppi teehetkiin. :) 




Kaikkea tätä ja paljon muuta on pitänyt sisällään syyskuu. 

Tänään lenkkipolulla oivalsin elämäni olevan tällä hetkellä hyvin onnellista.
 Kun työasiat on saatu järjestykseen ja sujumaan hyvin, niin puolet elämän suurista taakoista on pudonnut harteilta. Vaikka työpäivät ovat toisinaan hyvin raskaita, niin osaan kuitenkin nauttia tämän hetkisestä työstäni. Lapset ja lasten ja perheiden tarpeet ovat kuitenkin sitä, jonka parissa haluan työskennellä. Ja haasteet, minulle on annettu suuri vastuu töissä ja sitä mukaan sain myös toivottua haastetta. Palavereja, yksilötehtäviä lasten kanssa, toiminnan suunnittelua, perushoitoa ja kaikkea muuta pitää sisällään tämänhetkinen työni.
 Yksityiselämän puolellakin kaikki on mallillaan. Treenit sujuu x8 tällä viikolla ja sieltä on taas ammennettu suuri määrä energiaa tätäkin viikkoa varten. :) On se lystiä kertakaikkiaan, vaikka välillä lihaksia särkee ja voimat ovat lopussa, niin se äärimmäisen hyvä olo, jonka liikunnasta saa paikkaa kaikki säryt mennen tullen. :) 
Ei tässä voi kuin laittaa kädet ristiin ja sanoa:" Kiitos,että olet pitänyt minusta huolta." 

 Innolla kohti uutta viikkoa! 
<3: Hanna

4 kommenttia:

  1. Oi, mikä kaunis elovenatyttö kumisaappaissaan! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Kerrankin pääsin ihan itse malliksi, niin piti tilaisuus hyödyntää. :)

    VastaaPoista
  3. Tietoja minusta kohdassa taitaa olla väärä ikä, vai muistanko väärin ;) terv. Tarkkasilmäinen lukija!
    Ps. Täällä jo odotetaan uutta postausta ! :)

    VastaaPoista
  4. Vanhakin nyt nuortuu, vai mitenkäs se meni? ;) Pitänee vaihtaa tiedot ajantasalle. :)

    VastaaPoista