tiistai 26. helmikuuta 2013

Villasukkapostaus.

Kun vihdoin ja viimein sain palmikkosukatkin valmiiksi niin saaneen esitellä ne myös teille. Tällaiset niistä sitten tuli. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen.








Novitan sukkalehteä olen ahkerasti selaillut ja tullut siihen tulokseen kun nuo nilkkamalliset sukat tulee valmiiksi ( sellaiset siis työnalla) niin päätän ryhtyä piirakkasukkia kutomaan. Siinä menee ehkä tovi taas harjotellessa, mutta lopputulos kruunaa aina monen tunnin työn. :)

                                       Näitä "haitarisukkia" tehtailin noin vuosi sitten.





                                                                 Ja vähän erivärisenä...



Päivät ovat vierähtäneet ihmetellessä AURINKOA. Lauantaina sain kutsun siskoni perheen luokse makkaraa paistamaan, siellä sitä sitten paistettiin käristettä takapihalla ja oih lämmintä kaakaota palan painikkeeksi. Harmikseni kamera oli kotona. Siinä tuli bongaltua erinäisiä tiaisia lähipuista samalla. Hiihtohommia on riittänyt useammalle päivälle. Sudenjälkien metsästystä suolla hiihtäen... Vanhempieni asuinkylällä järjestetään aina helmikuussa täyden kuun aikaan kuutamohiihto. Eilen tuli käytyä siis kuutamohiihdossa ja mikäs sen mukavampaa kuin kesken hiihtolenkin pysähtyä makkaraa paistamaan nuotiolle, niin ja mehuakin sieltä sai. Eli se siitä kesäkuntoon kampanjasta sitten, makkara on vaan niin hyvää. :D Kevättä kohden mennään ja perjantaina alkaa virallisesti kevät, mikäs sen mukavampaa!

                                                                          - Hanna-


3 kommenttia:

  1. Kiitos kommentista! Kutomishommat ovat siitä kivoja että ne kulkee kätevästi mukana missä ikinä kulkeekin. :)

    VastaaPoista
  2. .. JOo ihmisiä aina naurattaa, kun on käsitöitä laukku täynnä, mutta Piltti purkit puuttuu ;)

    VastaaPoista