sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Moikkista moi!

Tammikuu on jo kohta ohitettu. Nopeasti on alkuvuosi lähtenyt käyntiin iloisilla mielin. :) Käsityöpuolella palmikkosukat etenee hitaasti, mutta varmasti. Uusia ideoitakin olisi mielessä,jos ja kun vain saisi ne vielä aikaan. Vanhoja ideoitakin muhii paljon kuitenkin mielessä. Kevät tuo tullessaan niitä kuitenkin vielä rutkasti lisää. Aurinkoa on saanut ihastella jo yllättävän monta päivää, hiihtoladuille tekee mieli nyt kun vihdoin sairasteluista on päästy eroon.Ja tulppaanit ovat saapuneet kauppoihin!
Aikaa tulee nykyään vietettyä kotona harvinaisen vähän, kun mieli ja sydän vetää jonnekkin muualle päivittäin. Siksi ehkä projektitkin jurraa paikallaan, ainiin ystävänpäiväkortti-ideasta piti lisäillä teille kuvia, mutta kun kameran piuha on tietysti kotona. Mutta kaikki ajallaan, ehkä kuvia niistäkin vielä saatte. :)






Nämä ihanan kirjavat langat saavat mielen ompelukoneen äärelle. Joku päivä kaivan koneen esille ja ompelen jotain kivaa kevääksi.
Tässä vielä pientä mainontaa Lauran kaupasta. Viime kesän juhannusreissulla tuli poikettua Lauran kaupassa Vääksyssä  ja ihastuin kauppaan täysin. Se on askartelu/sisustusihmisten ihanuuksien ihmemaa. :) Sieltä löytäää kaikkea kivaa liiankin paljon. Pitsejä, koreja, henkareita, lankaa, purkkeja, sydämiä......








Tällaista tällä kertaa,menempä tästä jatkamaan sukkien kantapään tekoa. Jospa niistäkin saisin lisäiltyä kuvia kohtapuoliin. :)

                                                           Terkuin: Hanna

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti