tiistai 26. helmikuuta 2013

Villasukkapostaus.

Kun vihdoin ja viimein sain palmikkosukatkin valmiiksi niin saaneen esitellä ne myös teille. Tällaiset niistä sitten tuli. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen.








Novitan sukkalehteä olen ahkerasti selaillut ja tullut siihen tulokseen kun nuo nilkkamalliset sukat tulee valmiiksi ( sellaiset siis työnalla) niin päätän ryhtyä piirakkasukkia kutomaan. Siinä menee ehkä tovi taas harjotellessa, mutta lopputulos kruunaa aina monen tunnin työn. :)

                                       Näitä "haitarisukkia" tehtailin noin vuosi sitten.





                                                                 Ja vähän erivärisenä...



Päivät ovat vierähtäneet ihmetellessä AURINKOA. Lauantaina sain kutsun siskoni perheen luokse makkaraa paistamaan, siellä sitä sitten paistettiin käristettä takapihalla ja oih lämmintä kaakaota palan painikkeeksi. Harmikseni kamera oli kotona. Siinä tuli bongaltua erinäisiä tiaisia lähipuista samalla. Hiihtohommia on riittänyt useammalle päivälle. Sudenjälkien metsästystä suolla hiihtäen... Vanhempieni asuinkylällä järjestetään aina helmikuussa täyden kuun aikaan kuutamohiihto. Eilen tuli käytyä siis kuutamohiihdossa ja mikäs sen mukavampaa kuin kesken hiihtolenkin pysähtyä makkaraa paistamaan nuotiolle, niin ja mehuakin sieltä sai. Eli se siitä kesäkuntoon kampanjasta sitten, makkara on vaan niin hyvää. :D Kevättä kohden mennään ja perjantaina alkaa virallisesti kevät, mikäs sen mukavampaa!

                                                                          - Hanna-


tiistai 19. helmikuuta 2013

Kakkukekkereitä.

Niin, niistähän lupasin teille seuraavaksi kirjottaa. Tolla toisella osapuolella oli synttärit tossa tammikuun loppupuolella ja niitähän piti tietysti juhlistaa kera kakkujen. Mansikkakakku oli toiveena ja minä sitte ihanana ihmisenä lupasin sen Hänelle tehdä. :) Kermakakkuja en juurikaan ole harrastellut, mutta tsadaa.Tältä se lopulta näytti :D

Tein neljän munan pohjan ja täytin kakun mansikkamoussella ( 6 liivatelehteä, 2dl vispikermaa, 2dl ranskankermaa, 200g maust. tuorejuustoa, 2dl sokeria, 2tl vaniljasokeria ja 5dl mansikoita soseena) . Päälliseen laitoin mansikoita soseena ja liivatetta kiilteeksi. Kakku maistui vieraille ja töissä naiset oliva innoissaan kun pääsivät osallisiksi kakunsyöntiin. :) Kahdestaan kotona kakkua oltaisiin syöty varmasti vähintään kokonainen seuraava viikko.

Tein lisäksi vielä kahvipöytään perinteisen suklaamoussekakun. Näitä kun tulisi vaikka liukuhihnalta.



Kyselin päivänsankarilta että onko toivomuksia suolaisesta tarjottavasta. Vastauksena oli että: " Joo mä teen voileipäkakun, eikä sitten tarvii auttaa. " Ja kyllä, tarjolla oli uskomattoman hyvää voileipäkakkua! :) Kuvaa tästä komistuksesta teidän harmiksenne ette saa. :D

Talven riemuistakin on nautittu hiihtolatuja kuluttamalla, ihan uskomaton luisto päällä ja siitä pitää näillä keleillä ottaa kaikki irti. Salikortin kerrat hupenee kovaa vauhtia kun on saanut käännettyä treenivaihteen päälle. Kesäkuntoon 2013 kampanja voi vihdoin alkaa, ehkä. ;) Talvilomakin häämöttää innostavasti edessäpäin ja siihen asti painetaan töissä täysillä. Polvisukat ovat ihan huomaamatta valmistuneet ja kuvia saatte niistäkin pikapuoliin. Uutta sukanvartta samasta langasta on jo työnalla... :)

                                               Nautitaan talvesta: Hanna

torstai 7. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortteja ja muita piiperryksiä.

Ystävänpäivä lähestyy ja korttitehdas on ollut käynnissä. Kaivoin koneelta myös kahdelta viime vuodelta ystävänpäiväkorttimallit jos jollakulla ei ole vielä tietoa millaisia kortteja haluaa omille ystävilleen tehdä. Tässä olisi kahden vuoden takaiset kortit, jotka lähtivät Ystäville.








Viime vuonna ystäviä ilahduttamaan lähetin ruskeansävyisiä kortteja tähän tapaan.





                             Ja tänä vuonna ystävät saattavat saada tämän näköisiä kortteja. ;)


Ompelin paljetit yksitellen kortteihin, kun sydämet oli valmiina totesin että olisin halunnutkin tehdä ne jonkun muun värisenä. :D No näillä mennään tänä vuonna ja jotain muuta keksitään seuraavalle vuodelle.


Taustalla näkyy Novitan uusi sukkalehti. Lehti on pullollaan mitä ihanampia sukkaohjeita, tosin osa tuntui aika vaikeilta ja aikaa vieviltä. Kun nuo palmikkosukatki tossa ovat vielä vaiheessa niin ei uutta proketia parane kai ennen aloittaa... Varret ja kantapäät ovat jo valmiina, mutta tekemistä vielä on, kuten kuvasta näkyy.




Liikkuminen on taas kovalla vauhdilla päällä, tällä viikollakin on lenkkipolkuja tallottu, pihaa kolattu ahkerasti kalorien kulutus mielellä. sählyssä juostu pallon perässä ja vielä tänään oltu hiihtämässä että jumpassa. Vielä ainakin salia olisi tiedossa loppuviikosta. On se kivaa kun on sellaisia ihania harrastuksia  josta tykkää sekä kroppa että mieli. :)


Hiihtoretkellä hiljaisuuden vallitessa läheisellä suolla käkkärämäntyjen keskellä. Keli kohdillaan ja mieli korkealla, ei valittamista. Seuraavaksi kirjoitan teille meidän menneen sunnuntain kakkukekkereistä. :) Niin ja kiitos täällä näyttää vieläkin käyvän ahkerasti lukijoita vaikka bloggaaja ottaakin elämässä nykyään vähän rennommin. ;)











                                                               Talviterkuin: Hanna